Olen jo lapsesta asti pitänyt kauniista asioista. Sillä on ollut minulle merkitystä, miltä jokin asia näyttää.
Jo alakouluaikoina, muistan kuinka harjoittelimme kirjaimien oikeita muotoja viivojen väliin. Tapasin tehdä ne omalla tyylilläni. Huomautuksen siitä saatuani, totesin vain - Minusta tämä on paljon hienompi näin.
En ymmärtänyt lainkaan, ettei kirjaimien muotoon saanut itse vaikuttaa. Halusinhan tehdä niistä vain kauniimpia. Tämä visuaalinen ja luova ajattelutapa on johdattanut minut alalle, jossa voin toteuttaa itseäni ja luoda jotain kaunista. Rakastan ideointia ja suunnittelua. Haluan kuvata kliseiset asiat uudesta vinkkelistä. Tuoreella tavalla.
Aalto photographyn perustettuani suuntautumiseni arkkitehtuuriseen kuvaukseen oli selvä. Tilat ja niiden sisustus oli heti minusta kiehtovaa. Huomasin myös pian, että sain hetkessä tiloista huomattavasti visuaalisempia ja harmoonisempia vain kalusteiden uudelleen järjestelyllä. Kokonaisvaltainen palveluni sai kiitosta ja kunniaa.
Pian yritykseni palvelutarjonta kasvoi myös yritysten brändi,- ja markkinointikuvausten maailmaan. Raikkaille henkilöstökuville oli myös tarvetta. Yhtäkkiä kaikki oli selvää ja yrityskuvani kirkas. Ei kaikille kaikkea, vaan juuri sinulle tarvitsemasi.
Valokuvaaja
Outi Aalto